sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Selättimellä selättämään makeanhimoa

Uudenvuodenlupaukset, niitä en tehnyt. En ryhtynyt tipattomalle enkä sokerittomalle, kun ei se ehdottomuus kuitenkaan minulla kauaa kestä. Yhden kokeilun kuitenkin aloitin tuossa muutama päivä sitten, olkoon se sitten uuden vuoden kunniaksi!

Makeanhimo, se(kin) on heikko kohtani. Ja herkkukaapista löytyy aina jotain makeaa. Herkkukaappi on sopivasti keittiössä ja sieltä voi napsia lasten huomaamattakin karkin tai kaksi suuhun, ohimennen. Nyt kun tässä keittiön kulmilla tulee oltua enemmänkin, päätin että sen oven aukaisu saa nyt loppua (tai ainakin vähentyä...). Ja nyt kun tulee myös istuttua aika paljon  tietokoneen äärellä, ajattelin että täytyy keksiä joku helppo taukoliikuntamuoto.

Siis, yhdistin nämä kaksi tarvetta ja kiinnitin herkkukaapin oveen tälläisen lapun:


...ja parkkeerasin Selätin -laitteen ja (uudet) jumppakenkäni keittiön saarekkeen alle:


Selätin -kokeilu on nyt ollut jo kaikkiaan suunnattomat kolme päivää käynnissä. Enkä ole kertaakaan herkkukaapista ottanut ohimennen hyvyyksiä. Selätin -treeniä sen sijaan olen kyllä tehnyt, useita kertoja.

Lapsetkin ovat kokeilleet tätä äidin päähänpistoa, mutta heidän ajatusmallinsa on hieman erilainen "jos  teen viis minuuttia tolla sitä liikettä, niin saanko sit karkkia" :D

Tsemppiä kaikille uudenvuoden lupausten ja uusien kujeiden ylläpitoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti